UUTISET
 

MYYNTITIIMIMME VAHVISTUU
Marraskuu 2011

Röntgenhoitaja Mikko Kunttu on nimitetty tuotepäälliköksi myyntiosastollemme. Mikon vastuualueena ovat Konica Minoltan suoradigitaaliset laitteet ja levykuvantamislaitteet sekä Hologicin mammografialaitteet. Mikko on aikaisemmin työskennellyt mm. Turun yliopistollisen keskussairaalan A-röntgenissä.
 

NIMITYSUUTINEN HUOLTOPALVELUSSAMME
Kesäkuu 2011

Tietotekniikka-asentaja Jussi Aulaskari on nimitetty huoltoteknikoksi asennus- ja huolto-osastollemme. Jussin vastuualueena ovat kuvalevyjärjestelmät. Jussi on aikaisemmin työskennellyt mm. Hammasväline Oy:n palveluksessa.

 

SAMSUNG ON HANKKINUT ENEMMISTÖOSUUDEN MEDISONISTA
Huhtikuu 2011

Samsung Electronics on hankkinut enemmistöosuuden Medisonista ja omistaa yhtiöstä 65,8%. Yhtiö jatkaa toimintaansa nimellä Samsung Medison. Samsung on maailman johtavia elektroniikka-alan yrityksiä ja on erikoistunut mm. digitaalisiin laitteisiin, puolijohteisiin, muisteihin ja systeemi-integraatioihin. LifeMed Oy toimii jatkossakin Samsung Medisonin jälleenmyyjänä Suomessa. Lisätietoja myyntipäällikkö Marko Linnala 040 510 0370 tai marko.linnala(a)lifemed.fi.

 

LIFEMED ON TOIMITTANUT KOLME ULTRAÄÄNILAITETTA
DIACOR TERVEYSPALVELUT OY:LLE
Helmikuu 2011

Lifemed on toimittanut tammikuussa kolme kappaletta Medisonin X8 –ultraäänilaitteita Diacor terveyspalvelut Oy:lle. Kaksi laitetta toimitettiin Keskuskadun toimipisteeseen ja yksi Alppikadun toimipisteeseen. Laitteet tulevat olemaan gynekologien käytössä ja X8 onkin Lifemedin eniten myyty ultraäänilaite tälle sektorille. Koneen ominaisuuksiin kuuluu mm. ainutlaatuinen DynamicMR+ -ohjelmisto, joka korostaa ultraäänikuvan rajapintoja.
X8 -ultraäänilaitteita on käytössä useita kymmeniä ympäri Suomen.

Lisätietoja tuotepäällikkö Karri Kilpi puh. 040 715 7355.

 

HUOLTOPALVELUMME VAHVISTUU
Marraskuu 2010

Tietoliikenne- ja elektroniikka-asentaja Touko Vohlonen on nimitetty huoltoteknikoksi asennus- ja huolto-osastollemme. Toukon vastuualueena ovat ultraäänilaitteet. Touko on aikaisemmin työskennellyt mm. International Management Education Oy:n palveluksessa.

 

HOLOGICIN SUORADIGITAALISILLE MAMMOGRAFIALAITTEILLE EUREF -HYVÄKSYNTÄ
Marraskuu  2010

Hologicin suoradigitaaliset mammografialaitteet saivat toukokuussa 2010 ensimmäisenä Euroopassa EUREF – hyväksynnät volframianodiputkelle.  

Voittoa tavoittelemattoman EUREF –neuvoston tarkoituksena on nostaa standardeja yhdistämällä EU-tasolla parhaat mammografian laadunvalvonnan ja seulonnan esimerkit alueellisista ja kansallisista rintasyöpäseulontaohjelmista. EUREF mammographic type test -sertifikaatti osoittaa sairaaloille ja kuvantamiskeskuksille, että Hologic Selenia –laitteisto on läpäissyt tiukat fysikaaliset ja kliiniset testisarjat osoittaen laitteiston täyttävän EUREF:n seulonta- ja kliiniselle mammografialle asettamat kuvanlaatu-, säteilyannos- ja stabiliteettistandardit.

EUREF sertifikaatti löytyy täältä.

Lisätietoja toimitusjohtaja Turo Linnala puh. 0400 707 085 tai tuotepäällikkö Reijo Isoviita puh. 040 771 9991

 

LIFEMED ON TOIMITTANUT HOLOGIC INSIGHT II MINI C-KAAREN LÄNSIPOHJAN KESKUSAIRAALAAN
Lokakuu 2010

Lifemed on toimittanut elokuussa Hologic Insight II mini C-kaaren Länsipohjan keskussairaalaan Kemiin. Laitetta käytetään reponointiin kipsauksen yhteydessä sekä päivystyspoliklinikalla murtumien havainnointiin. Laitteiston pienen koon ansiosta se on helposti liikuteltavissa ja automatiikan ansiosta käyttö on nopeaa ja miellyttävää. Hologicin InSight II läpivalaisulaitteistoja on käytössä useita ympäri Suomea.

Lisätietoja tuotepäällikkö Karri Kilpi puh. 040 715 7355

 

KONICA MINOLTAN KUVALEVYJÄRJESTELMÄT KANGASNIEMEN TERVEYSKESKUKSEEN JA JUVAN TERVEYSASEMALLE
Elokuu 2010

Kangasniemen terveyskeskus ja Juvan terveysasema ovat hankkineet Konica Minoltan kuvalevyjärjestelmät. Kangasniemen terveyskeskukseen toimitetussa laitteessa on CS-2 käyttöjärjestelmä. Juvan terveysaseman laitteessa on Konica Minoltan ImagePilot -käyttöjärjestelmä, joka sisältää ainutlaatuiset kuvankäsittely-, työasema- ja arkistotoiminnot.

Lisätietoja toimitusjohtaja Turo Linnala puh. 0400 707 085 ja tuotepäällikkö Reijo Isoviita puh. 040 771 9991.

 

LIFEMED ON TOIMITTANUT KONICA MINOLTAN KUVALEVYJÄRJESTELMIÄ SUOMEN RADIOLOGIKESKUKSELLE
Helmikuu 2010

Lifemed on toimittanut ja asentanut Suomen Radiologikeskuksen Riihimäen ja Kotkan yksiköihin Konica Minolta 110 HQ -kuvalevylukijat yleis- ja mammografiakäyttöön. Kyseissä laitteissa on CS-3-käyttöjärjestelmä.

Lisätietoja toimitusjohtaja Turo Linnala puh. 0400 707 085 ja tuotepäällikkö Reijo Isoviita puh. 040 771 9991.

 

TURKULAISESSA SYNNYTYSVALVONNASSA EDAN F9 –AIKAKAUTEEN
Tammikuu 2010

Turun yliopistollisen keskussairaalan äitiyspoliklinikka on päättänyt hankkia Lifemediltä korkealaatuisen EDAN F9-valvontamonitorin, jonka isolta 12-tuumaiselta värinäytöltä voi helposti seurata sikiön - myös kaksosten - sekä äidin vointia koko synnytyksen ajan. Laite rekisteröi sikiön parameterien lisäksi mm. äidin EKG-sydänkäyrän, happisaturaation ja verenpaineen ja on liitettävissä lähiverkon kautta keskusvalvontajärjestelmään. Kosketusnäyttöoptio ja huippuluokan käytettävyys sekä seinäasennusmahdollisuus olivat ratkaisevia tekijöitä valinnassa. Lifemed myy ja huoltaa Edan Instrumentsin valmistamia korkealuokkaisia valvontamonitoreita, ja on yksi uusimmista jälleenmyyjistä Edanin yli 100 maata käsittävässä maailmanlaajuisessa verkostossa.
Lisätietoja toimituksista antaa Lifemed Oy:n myyntijohtaja Marko Linnala puh. 040 510 0370.

 

LIFEMED TOIMITTANUT USEITA MEDISONIN SONOACE X8 UÄ-LAITTEITA
Tammikuu 2010

Lifemed on toimittanut Suomen yliopistollisiin sairaaloihin uusinta 4D-ultraäänikuvantamistekniikkaa eli Medisonin SONOACE X8-laitteita optioineen.

HUS:n hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikan IVF-laboratoriossa liikkuvaa 3D-kuvaa hyödynnetään koeputkihedelmöityshoidoissa ja Turun yliopistollisen keskussairaalan naistentautien poliklinikalla X8:aa käytetään erilaisiin gynekologisiin tutkimuksiin.

Molemmissa 4D-laitteissa on optioina sekä DMR+ rajapintojen korostukseen että 3DXI laajennettuun leikekuvantamiseen. Näiden avulla kuvasta voidaan poistaa mm. täpläkohinaa ja saada rajapinnat erottumaan selkeinä, sekä tutkia monikerroksisia leikkeitä ja eri tasoissa olevia tilavuuksia halutuista katselukulmista. Nämä ominaisuudet auttavat huomattavasti kolmiulotteisen kohteen tutkimista ja diagnosointia, kun kaikki anatomiset kohteet saadaan erottumaan selkeästi ja luotettavasti.

Lifemed on myös antanut laitteiden käyttäjille kattavan opastuksen ja huolehtii huoltosopimusten mukaisesti siitä, että laitteet pysyvät jatkuvasti käyttökunnossa.

Lisäksi Lifemed on toimittanut kaksi muuta SONOACE X8-laitetta Oulun yliopistolliseen sairaalaan käytettäväksi IVF-hoidoissa sekä gynekologian poliklinikan tutkimuksissa.

Medison SONOACE X8-laitteet on toimitettu myös HUS:lle Meilahden sairaalaan ja Porvoon sairaalaan. Molemmissa sairaaloissa laiteitta käytetään IVF –tutkimuksiin.

Lisätietoja toimituksista antaa Lifemed Oy:n myyntijohtaja Marko Linnala puh. 040 510 0370. Lisätietoja laitteista Medisonin sivuilta.

 

KONICA MINOLTAN KUVALEVYJÄRJESTELMIEN TOIMITUKSIA
Marraskuu 2009

Lifemed on toimittanut ja asentanut useita täysin uuden teknologian Konica Minolta kuvalevyjärjestelmiä syksyn 2009 aikana. Laitteistoissa on ImagePilot käyttöjärjestelmä, joka sisältää ainutlaatuiset kuvankäsittely-, työasema-  ja arkistotoiminnot.

Konica Minolta kuvalevyjärjestelmiä on toimitettu Lifemedin toimesta myös eläinlääketieteelliseen käyttöön. Tällöin laitteistoissa on Pegasus käyttöjärjestelmä, joka sisältää ImagePilotia vastaavat toiminnot. Näitä täysin uuden teknologian laitteistoja on asennettu useille asiakkaille sekä yksityiselle että julkiselle sektorille toukokuusta 2009 alkaen. Loppuvuoden aikana tehdään vielä useita toimituksia.

Lisätietoja toimitusjohtaja Turo Linnala puh. 0400 707 085, tuotepäällikkö Reijo Isoviita puh. 040 771 9991 tai tuotepäällikkö Kari Leminen puh. 0400 137 599.

 

MARKKU LINNALA 70 VUOTTA
Lokakuu 2009

Lifemed Oy:n perustaja Markku Linnala täytti 70 vuotta 5.10.2009. Merkkipäivän vastaanotto pidettiin Siuntiossa Fanjunkarsin talossa, joka on ollut Aleksis Kiven kirjailijakoti. Suuri joukko sukulaisia ja ystäviä saapui onnittelemaan Markkua syntymäpäivän johdosta. Tilaisuudessa paljastettiin kuvataiteilija Hannele Rosenböijerin maalaama muotokuva Markusta. Muotokuva on esillä Lifemed Oy:n toimitiloissa.  

 

ARVONTA ELÄINLÄÄKÄREILLE JA -HOITAJILLE
Toukuu 2009

Lifemed järjestää arvonnan, johon voivat osallistua kaikki 18 vuotta täyttäneet henkilöt ja jotka työskentelevät eläinten lääketieteelliseen hoitoon liittyvissä tehtävissä (esimerkiksi eläinlääkärit ja eläinhoitajat). Osallistuminen edellyttää arvontaan liittyvän lomakkeen täyttämistä Lifemedin www-sivuilla. Osallistumisaika alkaa 6.5.2009 ja päättyy 27.10.2009. Arvonnan palkintona on Kaixin 5000VET –ultraäänilaite. Palkinto arvotaan Eläinlääkäripäivillä 2009.
 

LIFEMED TOIMITTANUT ONI MSK EXTREME 1.0 TESLAN RAAJAKUVAUSMAGNEETIN
Helmikuu 2009

Lifemed on toimittanut Oni Medical Systemsin MSK  Extreme  1.0 Teslan korkeakenttä magneettikuvauslaitteen Orto lääkäriasemalle. MSK Extreme on erikoisesti raajakuvauksiin suunniteltu magneettikuvauslaite. Laitetta käytetään mm. vaativissa urheilulääketieteellisissä tutkimuksissa. Onin parhaita ominaisuuksia ovat mm. erinomainen kuvanlaatu ja potilasystävällinen kuvausasento. Laitteen pienen koon ja painon johdosta se voidaan asentaa parhaimpaan mahdolliseen sijaintipaikkaan toisin kuin painavammat ja suuremmat magneettikuvauslaitteet. Lisätietoja toimitusjohtaja Turo Linnala puh. 0400 707085 tai turo.linnala (a) lifemed.fi

Lisätietoja laitteesta ONI:n sivuilta.

 

KILJAVAN SAIRAALAAN KONICAMINOLTAN KUVALEVYJÄRJESTELMÄ REGIUS 110 (CR)
Syyskuu 2008
                                                                                                                              
Kiljavan sairaalan röntgentoiminnasta vastaava MedOne Oy hankki Lifemedilta KonicaMinoltan kuvalevyjärjestelmän Regius 110:n. Järjestelmä lukee lähes sata kuvalevykasettia tunnissa kahdella eri tarkkuudella. "KonicaMinoltan ominaisuudet sekä Lifemedin röntgenlaiteosaaminen yhdistettynä tuki- ja huoltopalveluihin olivat ratkaisevia hankinnassa" toteaa MedOnen vastaava radiologi, radiologian erikoislääkäri Mikko Sillanpää. Lisätietoja vastaava radiologi Mikko Sillanpää MedOne Oy, puh. 0207 474 744 ja toimitusjohtaja Turo Linnala, Lifemed Oy, puh. 0400 707085, email turo.linnala(a)lifemed.fi.

Lisätietoa laitteista Konica Minoltan sivuilta
 

LIFEMED TOIMITTI UUDET KUVANTAMISLAITTEISTOT LÄÄKÄRIKESKUS JUMBOMEDILLE              
Syyskuu 2008

Vantaalla Elämyskeidas Flamingossa avattiin 1.9.2008 täysin uusi henkilökunnan ja lääkäreiden omistama Lääkärikeskus JumboMed. Lifemed toimitti JumboMedille mm. CPI:n röntgengeneraattorin, Hans Pauschin natiivitutkimuslaitteiston, KonicaMinoltan Regius 110 CR-laitteiston, Rogan-Delft PACS-järjestelmän ja Medisonin SonoAce X8 sekä SonoAce 8000 SE ultraäänilaitteistot. SonoAce X8 edustaa ultraäänilaitteiden viimeisintä teknologiaa ja se soveltuu kaikkiin tutkimuksiin (radiologia, kardiologia, gynekologia ja urologia). "Laitteiden ominaisuudet ja laatu sekä Lifemedin asennus- ja huoltopalvelut ratkaisivat hankinnan" toteaa JumboMedin toimitusjohtajana toimiva työterveys- ja ilmailulääkäri Janne Lepola. Lepolan mukaan "Toimitukset ja asennukset sujuivat tehokkaasti Lifemedin asiantuntijoiden toimesta.". Lisätietoja toimitusjohtaja Janne Lepola, Lääkärikeskus JumboMed Oy, puh. 075 755 0100 ja toimitusjohtaja Turo Linnala, Lifemed Oy, puh. 0400 707085, email turo.linnala(a)lifemed.fi

Lisätietoa SonoAce X8 -ultraäänilaitteesta tästä
 

ULTRARÖNTGENILLE KONICAMINOLTAN KUVALEVYJÄRJESTELMÄ REGIUS 190 (CR) JA ROGAN-DELFT PACS-TOIMITUS
Heinäkuu 2008

Helsingin keskustassa City-käytävässä toimiva UltraRöntgen hankki Lifemedilta KonicaMinoltan kuvalevyjärjestelmän Regius 190:n. Järjestelmä lukee uudet patentoidut "Needle Chrystal Technology" – mammografiakasetit 43,5 µm tarkkuudella. Samalla UltraRöntgenille toimitettiin KonicaMinolta DryPro 832 -kuivalasertulostin ja Rogan-Delft PACS-järjestelmä. "KonicaMinoltan ja Rogan-Delftin ominaisuudet sekä Lifemedin luotettavat tuki- ja huoltopalvelut olivat keskeiset tekijät hankinnassa" toteaa UltraRöntgenin toimitusjohtaja ja radiologian erikoislääkäri Matti Kestilä. Lisätietoja toimitusjohtaja Matti Kestilä, UltraRöntgen Oy, puh. (09) 6822 404 ja toimitusjohtaja Turo Linnala, Lifemed Oy, puh. 0400 707085, email turo.linnala(a)lifemed.fi.

Lisätietoa laitteista Konica Minoltan sivuilta

ROGAN-DELFT PACS-PROJEKTITOIMITUS ESPOON ELÄINSAIRAALAAN
Marraskuu 2007
Lifemed on toimittanut Espoon Eläinsairaalalle Rogan-Delftin PACS -järjestelmän. Toimitus sisältää katseluohjelman, web-pohjaisen arkiston sekä palvelintietokantoja, jotka tukevat Rogan-Delftin arkistointisovelluksia. Tämä on ensimmäinen Rogan-Delftin PACS -järjestelmän toimitus eläinlääkäreiden käyttöön koko maailmassa.

Hollantilainen Rogan-Delft B.V. kuuluu johtaviin PACS -järjestelmiä valmistaviin yrityksiin ja on yksi alan suurimpia kehittäjiä. Rogan-Delft tarjoaa asiakkaille laajan valikoiman
katselu, -arkistointi- ja yhteysratkaisuja lääketieteelliseen käyttöön. Lifemed Oy on tunnettu toimittaja myös eläinlääkärisektorilla ja toimittaa paljon erilaisia kuvantamiseen liittyviä laitteita, palveluita ja tarvikkeita. Lifemed Oy:llä on laaja kokemus ja osaaminen PACS - järjestelmien toimittamisesta asiakkailleen.

LIFEMED SOPINUT KAHDEN HOLOGIC INSIGHT MINI C-KAAREN TOIMITTAMISESTA
Marraskuu 2007

Lifemed on sopinut Hologic InSight II mini C-kaarten toimittamisesta HUS:n Kirurgiseen sairaalaan ja Vaasan keskussairaalaan. InSight II on markkinoiden pienin kirurginen C-kaari, joka on tarkoitettu helpottamaan käsikirurgien ja ortopedien toimenpiteitä leikkaussalissa. Laitteessa yhdistyvät monipuolinen käytettävyys, erittäin korkeatasoinen kuvanlaatu ja automaattiset asetukset, joiden ansiosta potilaille tehtävät toimenpiteet saadaan tehtyä helposti ja nopeasti myös ahtaissa tiloissa. Laite on täysin DICOM yhteensopiva, jolloin kuvat voidaan tallentaa digitaaliseen arkistoon ja työlista (RIS) potilastietoineen voidaan lukea suoraan verkosta.

Lisää tietoja laitteesta

KONICA-MINOLTAN UUSI KOMPAKTI KUVANLUKIJA
Elokuu 2007
Konica-Minolta on tuonut kesäkuussa markkinoille täysin uuden Regius 110 kuvanlukijan (CR). Regius 110:n ominaisuuksia on mm. kompakti koko, joka mahdollistaa joustavuutta asennuksessa ja laitteen sijoittamisessa. Lisäksi laite on nopea, kuvanlaatu on erittäin hyvä ja kaiken lisäksi laitetta on helppo käyttää. Lifemed on sopinut jo kolmen uuden Regius 110 kuvanlukijan toimittamisesta asiakkailleen Suomessa.

 

 

<< takaisin

LifeMed Oy--Billskogintie 23 K--02580 Siuntio--Puh (09) 887 0720--Fax (09) 256 2442--Mail info(a)lifemed.fi